Tarua ja totta revontulista

Pohjoisessa Lapissa revontulien majesteettiset valot näyttäytyvät taivaalla peräti 200 yönä vuodessa. Luosto on alueena lumivarma ja yksi maailman parhaimmista alueista revontulten havainnointiin. Lähellä toimii kansainvälisesti merkittävä tutkimuslaitos Sodankylän Geofysiikan observatorio, jonka juuret juontavat 1880-luvulle asti. "Alueella revontulten keskimääräinen esiintymistodennäköisyys on 55%, joka merkitsee 200 revontuliyötä vuodessa. Pilvettömimpänä aikana tammi- ja helmikuussa todennäköisyys nähdä revontulia on useina päivinä jopa 100% kolmen vuorokauden oleskelun aikana. Revontulia voidaan Luostolla nähdä elokuun lopulta huhtikuun puoleenväliin asti - eli suurimman osan vuodesta." sanoo Ph.D. Esa Turunen Sodankylän Geofysiikan Observatoriosta.

Idästä länteen suuntautuvan kaaren muotoinen vihreä valohehku ilmestyy Suomessa taivaalle tavallisesti juuri ennen puoltayötä, kun on tarpeeksi pimeää. Myöhemmin yön aikana valo voi kirkastua niin, että maahan muodostuu varjoja. Kaikkein ihastuttavinta on, kun valo alkaa liikkua nopeasti. Jos revontulien valossa näkyy kirkastumista, kannattaa olla tarkkana, sillä se enteilee revontulen aktivoitumista. Onnekas tarkkailija saattaa päästä todistamaan kauneinta revontulimuotoa, kruunua eli koronaa, jossa nopeasti liikkuvat revontulisäteet näyttävät tulevan yhdestä pisteestä pään yläpuolelta, ja valo peittää koko taivaan.

 

Tarina taivaallisesta ketusta

Suomen kielen sana 'revontulet' on poikkeuksellinen. Useimmat muut kielet kutsuvat näitä taivaallisia valoja mielikuvituksettomasti vain pohjoisiksi valoiksi. Latinasta peräisin oleva nimi Aurora Borealis merkitsee pohjoista aamuruskoa. Suomalaisten revontulien selitys ei ole huono sekään - tarinan mukaan kettu pyyhkäisee pohjoisessa lumihangesta lunta hännällään, jolloin revontulikipunat sinkoilevat taivaalle, tai sitten kettu hankaa sähköistä turkkiaan tunturin kylkeen. Tarkka teoria kertoo edelleen kuun valon heijastuvan vielä ketun taivaalle huiskaisemista lumikiteistä revontulina. Todellisuudessa sana 'revontuli' lienee kuitenkin merkitykseltään itse asiassa loitsutulet, sillä suomen kielen kantasana 'repoitella' merkitsee loitsujen lukemista.

Revontulia eteläisessä horisontissa!

"Loputtomalla jäälakeuksien peittämällä napa-alueella vallitsee täydellinen hiljaisuus. Kylmyys on hiljentänyt luonnon. Eteläisessä horisontissa kajastaa kuitenkin heikko valo - revontulikaari. Hitaasti kaaren kirkkaus alkaa voimistua samalla, kun kaari kipuaa yhä korkeammalle ja korkeammalle taivaalla. Revontuli on muodoltaan muuttumaton ja väriltään tasaisen vihreäsävyinen. Kaari pysyy tyynenä jatkaessaan rauhallisesti matkaansa kohti taivaanlakea. Yhtäkkiä toinen, yhtä säännöllinen kaari ilmestyy eteläiseen horisonttiin, ja nopeasti sen jälkeen useita muita kaaria. Pian taivaalla on seitsemän selvästi erottuvaa kaarta, jotka kaikki liikkuvat hitaasti pohjoista kohti.

Äkisti ilmestyy revontulinauha, joka on paljon kirkkaampi kuin kaaret. Sen liikkeet ovat nopeita. Kuin alati muuttuvassa näytelmässä, nauha vaihtaa sekä väriään että muotoaan. Pienet valoaallot juoksevat keskeytymättä nauhaa pitkin idästä länteen ja lännestä itään. Kaikki tämä tapahtuu samanaikaisesti, kun nauha itse aaltoilee ja kiertyy spiraaliksi, aivan kuin se olisi jokin salaperäinen taikaverho. Mikä ihastuttava näky tummalla pohjoisen taivaalla!

Valo voimistuu ja liikkeet käyvät yhä nopeammiksi. Nauhan ylä- ja alareunoihin ilmestyy sateenkaaren värejä, erityisesti punaisen eri sävyjä. Nauhan lähestyessä jälleen kerran taivaanlakea se yhtäkkiä hajoaa pitkien säteiden kimpuksi, jotka kaikki säteilevät yhdestä pisteestä. Meille tarjotaan suurenmoinen valonäytelmä suoraan polttopisteestä. Valoaallot liikehtivät jotenkin toisiinsa kytkeytyneinä tuon keskeisen pisteen ympärillä. Tämä fantastinen revontulikorona katoaa hetkeksi - ilmestyäkseen uudelleen eri väreissä. Säteet tanssivat ylös ja alas, yhä nopeammin ja nopeammin. Nyt taivas on yksi aaltoileva, raivoisasti liikehtivä liekkimeri. Koko autio jääkenttä on valaistu ja voimakas valo luo mielikuvituksellisia varjoja maahan. Sitten kaikki katoaa uskomattoman nopeasti. Revontulet ovat juhlallinen ilotulitusnäytös - käsittämätön suuruudessaan jopa vilkkaimmallekin mielikuvitukselle. Ei mikään väri tai taiteilijan sivellin, ei mikään sana kykene kuvaamaan niiden loistoa."

(Carl Weyprecht, Itävalta-Unkarin Frans Joosefin maata tutkineen naparetkikunnan johtaja päiväkirjassaan 1870-luvulla)